keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Hanging around..

Kohta jo kolme viikkoa täällä! On menty ympäri kaupunkia, shoppailtu ja vähän käyty koulussakin. Maailman meno täällä on mukavaa, tosin flunssa iski ja painaa edellee ja siitä syystä jäi myös tämän päiväinen school placement väliin. Tämä flunssan mukanaan tuoma jumittaminen ja siitä seuraava tylsyys sai minut etsimään vaihtoehtoisia ajankäyttötapoja, joten päätin sitten aloittaa blogin kirjoittamisen.

Tässä paloja kolmen viikon tapahtumista:

Koulusta. Koululle pitää mennä aina täältä asuntoloilta bussilla. Matka ei varmasti kilometreissä ole pitkä, mutta liikenne on hidasta ja bussin meno nykivää, kun joka sadan metrin välein on pysäkki! Tästä johtuen matka kestää sellaiset 20-40 minuuttia. Ekana aamuna oltiin tyylikkäästi myöhässä kun ei osattu varautua etanavauhdilla etenevään bussiin. Sittemmin matka koululle on sujunut nopeammin ja eilen jo harkittiin, että uskallettaisko myöhäistää lähtöaikaa, kun koululla jäi aikaa kahvittelulle ennen tunnin alkua. Koulua meillä on aina maanantai-keskiviikko. Tunnit on kolmen tunnin setteinä, mikä tuntuu aika pitkältä. Kurssit on ollu ihan jees, vaikka välillä enkuks kuunteleminen tuntuu rankalta. Maanantaisin meillä on international perspectives eli koulutuksen tarkastastelua maailmanlaajusessa mittakaavassa. Kiinnostavaa oikeasti. Tulossa on luento otsikolla "Is the finnish education system the best in the world?" Will see, mitä nää täällä tuumii meijän koulutuksesta. Sitten tiistaisin on teaching studies ja geography. Muistin taas tykkääväni maantiedosta, ja teaching studies, no siellä olin ainakin eilen hieman pihalla. Näiden kaikkien kolmen kurssin kolmen viikon sisällön voi kiteyttää kahteen sanaan: sustainable development eli kestävä kehitys! Nää haluaa selkeesti pelastaa maailman täällä! ja ihan oikein se onkin, hyvä että huomioidaan ympäristö ja maailmanlaajunen hyvinvointi:)

Kaupunki ja kulttuuri. Ainakin keskusta on jo tullut tutuksi ja primarkkiin ollaan aika monesti eksytty. Sinne on kyllä helppo päätyä, sillä se dominoi aika hyvin keskustan yhtä korttelia ja bussista kun hypätään ulos, niin Primark näkyy heti ensimmäisenä. Primarkin takana on kävelykatu ja sen varrella iso kauppakeskus, Manchester Arndale. Sieltä löytyy melkei kaikki kaupat ja oikeestaan se on aika kätevää. Aluksi meni hirveesti rahaa kaiken päivittäisessä käytössä tarvittavan tavaran hankittaan. Hartiat kipeinä kannettiin lautaset, kattilat peitot ja tyynyt tänne asuntolaan. Nyt on jo päässy hyvin asettumaan. Shoppailun lisäks ollaan harrastettu myös kulttuuria täällä. Parasta oli Maija Poppanen -musikaali. Siis aivan loistavaa, olin ihan vaikuttunu, kuten kaikki muutkin kaverit:) Se oli todellinen hyvän mielen esitys, täynnä iloa, naurua, laulua, tanssia ja taikaa. Sen lisäksi käytiin viime torstaina elokuvissa. Opiskelijalippu 4,25 puntaa. Mennään todellakin uusiksi. Käytiin kattomassa Will Smithin tähdittämä Seven Pounds (joo se on todellakin sen elokuvan nimi, eikä lipun hinta, niin kun eräs kämppis luuli). Leffa itketti meitä mutta hauska reissu oli kuitenkin. Kolmen viikon kulttuurisaldoon mahtuu vielä visiitti museoon. Manchester Museum Science ja Industry oli täynnä tekniikan ja teollisuuden kehitystä ja Manchesterin historiaa. Aika iso paikka ja parhaiten mieleen jäi kahvilan muffinssit ja kaakaot:)

Asuntola. Eka oli vankilafiilis. Sitte pieni ällötys yhteisiä vessoja, suihkuja ja keittiötä kohtaan. Sitte siihen kaikkeen tottu. Sitte keittiössä törmäs mukaviin kämppiksiin. Ja sitten kävi niin että täällä on ihan mukava asustella, vaikka onhan tää aika eri tasoa kun mihin Suomessa on tottunu. Meijän keittiön jakaa n. 15 tyyppiä ja on se kyllä sen näkönen. Ihmiset ei osaa laittaa roskia roskiin. Nii tiiän, on se paha rasti avaa se roskis ja heittää ja aamupalajuuston muovi tai valmisruoan pakkaus sinne.. Anyway, meijän keittiön jakaa ja kämppiksinä asuu paljon vaihtareita mm. saksasta, usasta, belgiasta, kreikasta, kiinasta.. Sitten meillä on 3 brittipoikaa, jotka on kaikki ollu tosi mukavia meitä kohtaan ja pyytäny mukaan pubeihin ja muihin menoihin. Ihmiset, ne on tän asuntolaelämän suola! Vaikka aina ei innosta olla sosiaalinen. Ei esim. kello kolme yöllä kun on keittiöbileet menossa ja pitäis nukkua, että jaksais seuraavan päivän koulussa lasten kanssa.

Noniin tämä tällä erää, jatkan flunssan parantelua. Juon tota appelsiinimehua. Se sanoo, että "high in vitamin C". Se on paras ja ainoo lääke tällä hetkellä:D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti